Uutislistaukseen

Lahjoitus Kirkon diakoniarahastoon auttaa avuntarvitsijoita Suomessa

Viime aikojen tapahtumat ovat koetelleet ihmisten kriisinkestävyyttä. Koronapandemian tuomat haasteet, heikentynyt turvallisuudentunne sekä nousseet elinkustannukset koskettavat eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Haastavassa taloustilanteessa huoli talven ja ensi vuoden kustannuksista kasvaa, eikä yhteiskunnan tarjoama tuki aina riitä kaikkein kriittisempien kulujen maksamiseen. 

Seurakuntien diakoniatyö myöntää avustukset

Kirkon diakoniarahasto (KDR) on kirkon yhteinen avustusrahasto. Se avustaa yllättäviin taloudellisiin vaikeuksiin tai hätätilanteisiin joutuneita perheitä ja yksityishenkilöitä Suomessa. Avustuksen tarkoituksena on auttaa vaikean taloudellisen tilanteen yli, minkä jälkeen avustuksen saaja selviää eteenpäin joko omin voimin tai yhteiskunnan avun turvin ja paikallisseurakunnan työntekijöiden tukemana. 

Avustuksia myönnetään seurakuntien diakoniatyön kautta ja avustus on osa kokonaisvaltaista diakoniatyötä. 

Auta hätään joutunutta lahjoittamalla Kirkon diakoniarahastoon. Lahjoituksesi tavoittaa lyhentämättömänä avuntarvitsijan. Jokainen lahjoitus tuo toivoa tulevaan vuoteen ja voi vaikuttaa ratkaisevasti avuntarvitsijan tilanteeseen.

Kirkon diakoniarahaston tili:
FI15 8000 1100 0602 28  BIC: DABAFIHH
Viesti: toivo
Keräysluvan haltija: Kirkon keskusrahasto
Keräysluvan numero: RA/2020/1364 (keräyslupa on voimassa 4.11.2020 alkaen toistaiseksi)

2022-11-30 11:37:45.0